Puput, elävät semmoiset, ovat aivan jotain vastustamatonta Helmin mielestä, mutta ei niinkään emännän mielestä. Helmi tulee kaikkien kanssa toimeen, hienosti hän on ottanut pennun vastaan ja lastenkin kanssa voi jättää huoletta yksin.

Helmi on kehittänyt kerjäämisestä taidetta, laittaa kuonon anovasti polvelle, olkoon kyseessä oma perheenjäsen tai vieras. Erittäin anova katse ja huokaus joka kertoo vieraalle, että tässä perheessä tapetaan nälkään. Ja sitten seuraa se suuri kysymys: "Saako sille antaa?". Ja Helmi on taas voittanut.

Pienenä pentuna Helmillä oli taipumusta tunnustella huonekalujen kestävyyttä sekä hieman suutarin vikaa kun muotoili perheen kenkiä uuteen uskoon. Nyt vanhempana hän keskittyy lähinnä tyhjien wc-paperirullien pureskeluun jos niitä joku muistaa hänelle antaa. Vieläkin voi vahinkoja sattua esim. syötyjen sukkien muodossa, varsinkin villasukat saavat uutta designia syksyn saapuessa. Mutta kuka voi olla vihainen sen katseen edessä? Ei tämä maailma vielä ole kaatunut Hästbackan villasukkiin...

Helmi on sitä mitä me halusimmekin, luonne joka on mielestäni kaikkein tärkein asian, on Helmillä kohdallaan. Meidän perheen kultaisin!